
Ryhdy Jimin sponsoriksi ja hanki brändillesi näkyvyyttä ampumahiihdon kansainvälisillä kilpakentillä. Jimi Klemettinen on Suomen urheilutaivaan tuleva tähti ja tunnettu nimi erityisesti Keski-Euroopassa, missä ampumahiihto on suuri ja laajalti seurattu laji. Viime vuosina ampumahiihdon suosio on kasvanut myös Pohjoismaissa, erityisesti Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Liity Jimin talliin nyt, kun hänen läpimurtonsa kansainväliseen menestykseen on tapahtumaisillaan!
Logon sijoittaminen kilpailuasuihin, harjoitusasuihin ja/tai urheiluvälineisiin tavoittaa kohderyhmäsi medioissa televisiosta sosiaaliseen mediaan ja sanomalehtiin.
Mainokset tai yhteistyö sisällöntuotannossa Jimi Klemettisen sosiaalisen median kanavissa ja verkkosivuilla. Jimin julkaisut tavoittavat Instagramissa yli 30 000 ihmistä, ja määrä on vahvassa kasvussa.
Osallistuminen yrityksenne järjestämiin tilaisuuksiin, kuten henkilöstö- tai asiakastapahtumiin sekä yhteisten markkinointitempausten järjestäminen.
Valokuva- ja videomateriaalin tuottaminen markkinointikäyttöön.
Esimerkiksi liikunnallisen aktiviteetin järjestäminen yrityksen työhyvinvointipäivässä. Tässä pääset hyödyntämään ammattitaitoani liikunnanohjaajana.
Mahdollisuus tavata muita yhteistyökumppaneita tai verkostoitua urheilun parissa.
Yhteistyön suunnittelu yhdessä yrityksenne kanssa yksilöllisten tarpeidenne mukaan.





Odotan innolla mahdollisuutta rakentaa menestyksekäs ja molempia osapuolia hyödyttävä sponsorointiyhteistyö yrityksenne kanssa!
Jimi Klemettinen
Puh. 045 149 1554
jimiklemettinen@gmail.com